Syksyllä 2019 käynnistyvä Tahdo uudistua -ohjelma tukee pienten työnantajayritysten uudistumista ja elinvoimaisuutta

Lehdistötiedotteet   •   Touko 16, 2019 09:00 EEST

Auttaakseen pienyrittäjiä uudistumaan – ja sitä kautta menestymään, Säästöpankki, LähiTapiola, Elo ja Kasvun Roihu, käynnistävät syksyllä 2019 yhdessä Tahdo uudistua -ohjelman.

Edellytykset asuntokaupan vilkastumiselle ovat yhä olemassa

Lehdistötiedotteet   •   Huhti 25, 2019 07:00 EEST

Asuntomarkkinoillamme ei ole näköpiirissä suuria muutoksia – suuntaan tai toiseen. Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana käytettyjen asuntojen kauppa on hiipunut vuodentakaisesta 2,9 prosenttia. Sp-Kodissa kauppamäärät ovat kevään aikana kääntyneet hienoiseen nousuun. Pelot globaalin talouden taantumasta eivät ole välittömästi toteutumassa.

Vaalikommentti, osa 3: Sosiaaliturvauudistus on vaikea yhtälö

Blogikirjoitukset   •   Huhti 08, 2019 09:00 EEST

Sosiaaliturvan uudistaminen, ns. sotu-uudistus, on usein nimetty ensi vaalikauden merkittävimmäksi poliittiseksi savotaksi. Varsinaisissa vaalikeskusteluissa sotu-uudistuksesta on kuitenkin puhuttu yllättävän vähän. Yksi syy tähän lienee sosiaali- ja terveysuudistuksen melkoisiin mittasuhteisiin paisunut kompastelu: soten kaaduttua jättimäiset reformit eivät ole järin korkeassa kurssissa.

Vaalikommentti, osa 2: Matalat korot eivät poista huolta velkakestävyydestä

Blogikirjoitukset   •   Huhti 02, 2019 09:00 EEST

Viime aikoina kansainvälisessä talouskeskustelussa suhtautuminen valtioiden velkaantumiseen on alkanut muuttua aiempaa sallivammaksi. Vaikutusvaltaiset taloustieteilijät ovat huomauttaneet, että kroonisesti matalien korkojen oloissa julkisen talouden velkaantuminen ei ole kovin vaarallista ja velkaantumisen aiheuttamat hyvinvointitappiot ovat todennäköisesti paljon luultua pienemmät.

Haastava alkuvuosi korkosijoittajalle – jälleen kerran

Blogikirjoitukset   •   Huhti 01, 2019 09:58 EEST

Kuluva vuosi 2019 on alkanut korkosijoittajan näkökulmasta harmillisen tutuissa merkeissä. Taas jännitetään, milloin Saksan 10 vuoden korko, ”Bund yield”, painuu negatiiviseksi. Kirjoitushetkellä euroalueen riskitön korkokäyrä, eli Saksan valtionlainojen korot, ovat negatiivisia aina 9 vuoden maturiteettiin asti. Mistä tällainen epänormaali korkotaso johtuu? Tällä kertaa?

Omistusasuminen on tällä hetkellä Suomessa ennätyksellisen kannattavaa

Lehdistötiedotteet   •   Maalis 27, 2019 07:00 EET

Omistusasumisesta kertyvä asuntotulo on tällä hetkellä historiallisen korkealla Suomessa. Oman kodin hankinta on kannattavampaa kuin koskaan. Se näkyy asuntomarkkinoilla omaa ensiasuntoaan tosi tarkoituksella etsivien määrän kasvuna ja toteutuneina asuntokauppoina. Myös kuluttajien asunnonostoaikeet ovat helmikuisen kuluttajabarometrin mukaan nousseet merkittävästi.

Vaalikommentti, osa I: Työllisyyden nousu ei ole mikään automaatti eikä se lähtökohtaisesti luo uutta pelivaraa

Blogikirjoitukset   •   Maalis 26, 2019 09:00 EET

Kolmiosaisessa blogisarjassa Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Timo Vesala kommentoi vaalikevään keskeisiä talousteemoja. Ensimmäisessä osassa kommentoidaan työllisyyden elpymistä.

Karri Alameri Säästöpankkiryhmän varallisuudenhoidon liiketoimintajohtajaksi

Lehdistötiedotteet   •   Maalis 12, 2019 10:00 EET

Ekonomi, CEFA Karri Alameri (55) on nimitetty varallisuudenhoidon liiketoimintajohtajaksi ja Säästöpankkikeskuksen johtoryhmän jäseneksi 9.4.2019 alkaen. Alameri toimii myös Sp-Henkivakuutuksen toimitusjohtajana. Hän raportoi tehtävässään Säästöpankkiryhmän toimitusjohtajalle Tomi Närhiselle.

Suomen kasvunäkymä kohtuullinen – kaksi riskitekijää ylitse muiden

Lehdistötiedotteet   •   Maalis 07, 2019 08:00 EET

Suomen talouden lähtökohdat vuoteen 2019 ovat hieman aiemmin arvioitua valoisammat, todetaan Säästöpankin tuoreessa suhdannekatsauksessa. Erityisen myönteistä oli keskeisten kysyntätekijöiden selvä piristyminen vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä. Myös työllisyyskasvu on jatkunut vahvana.

Megatrendit sijoittamisessa – näin torjut ilmastonmuutosta

Blogikirjoitukset   •   Helmi 28, 2019 12:00 EET

Sijoittajalle megatrendit tarjoavat niin mahdollisuuksia kuin haasteitakin. Yksi tärkeimmistä sijoittajan tarvitsemista taidoista on voittavien ja vahvimpien megatrendien tunnistaminen. Mutta ovatko kaikki megatrendit positiivisia sijoittajan näkövinkkelistä? Megatrendien vaikutuksien ulottuminen pitkälle tulevaisuuteen vaatii sijoittajalta pitkäjänteisyyttä.

Yhteyshenkilöt 12 yhteyshenkilöä

  • Lehdistökontakti
  • viestintäpäällikkö
  • anplnebm.pbrercraluda@jtsabqasnatobapairnkxqkifb.farinx
  • +358 50 588 3344

  • Lehdistökontakti
  • Markkinointi- ja viestintäjohtaja
  • lahyingqe.yospmcellflmucansx@sfgaasvstcgopqqangwkkhti.hxfita
  • +358 40 4555562

Säästöpankkiryhmä

Säästöpankki auttaa aina

Säästöpankkiryhmä edistää yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia. Tahdomme, että meidät tunnetaan rohkeudesta, asiantuntijuudesta ja intohimosta tehdä erinomaista asiakastyötä. Säästöpankkiryhmän muodostavat paikalliset Säästöpankit ympäri Suomen sekä Säästöpankkikeskus. Tarjoamme asiakkaillemme kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palveluja.

Osoite

  • Säästöpankkiryhmä
  • Teollisuuskatu 33
  • 00510 Helsinki
  • Kotisivumme