Seuraa Säästöpankkiryhmä

Eräjärven Säästöpankki ja Längelmäen Säästöpankki valmistelevat yhdistymistä

Lehdistötiedote   •   Kesä 18, 2012 11:00 EEST

Eräjärven Säästöpankki ja Längelmäen Säästöpankki valmistelevat yhdistymistä

Eräjärven ja Längelmäen Säästöpankki neuvottelevat yhdistymisestä. Sulautumissuunnitelma allekirjoitettiin 12.6.2012, ja isännät tekevät lopullisen päätöksen syyskuussa. Jos päätös on myönteinen, uusi pankki aloittaa toimintansa noin vuoden kuluttua. Sen pääkonttori tulee Orivedelle. Uuden pankin nimestä järjestetään pankkien hallinnolle nimikilpailu. Nimi julkistetaan vuoden loppuun mennessä.

Yhdistäessään voimavarojaan Eräjärven ja Längelmäen Säästöpankit ovat entistä vahvempia rahoitusmarkkinoiden kiristyvässä kilpailussa. Yhteistyön tiivistämistä puoltaa myös rahoitusmarkkinoiden sääntelyuudistus, jonka vaikutukset ulottuvat paitsi vakavaraisuus- ja maksuvalmiussääntelyn, myös perinteisten ja paikallisten talletuspankkien toimintaan.

Uuden pankin toimitusjohtajaksi siirtyy Längelmäen Säästöpankin toimitusjohtaja Hannu Syvänen ja varatoimitusjohtajaksi Eräjärven Säästöpankin toimitusjohtaja Samuli Laurila. Pankin pääkonttori muodostetaan Orivedelle. Tulevalla pankilla on tällä hetkellä konttorit Eräjärvellä, Orivedellä, Längelmäellä, Jämsässä, Ylöjärvellä ja Tampereen Tesomalla. Kaikki konttorit jatkavat toimintaansa.

– Liiketoimintojen yhdistäminen on tarkoitus toteuttaa siten, että keväällä 2013 pankkien tilikannat yhdistetään.  Asiakkaiden nykyiset palvelut, tilinumerot, tilien ja sopimusten ehdot ja kortit säilyvät muutoksen yhteydessä ennallaan.  Samalla muodostetaan uusi organisaatio, jonka ensisijaisena tarkoituksena on mahdollisimman hyvän asiakaspalvelun tarjoaminen, Hannu Syvänen kertoo.

– Uutta pankkia pidetään molempien yhdistyvien säästöpankkien toiminnan välittömänä jatkajana. Tällä tavoin turvataan toimialueen yli sadan vuoden säästöpankkitoiminnan perinteet. Asiakkaat arvostavat säästöpankkien kotimaisuutta ja sopivaa kokoa. Tämä luo uudelle pankille hyvät mahdollisuudet vahvistaa markkina-asemaansa, toteaa Samuli Laurila. Yhdistyvien säästöpankkien taloudellinen asema on vahva. Syntyvän uuden pankin vakavaraisuus on yli kaksinkertainen vaadittuun vähimmäistasoon verrattuna.

– Eräjärven ja Längelmäen Säästöpankkien yhdistyminen on erittäin myönteistä. Yhdistyminen antaa uudelle pankille hyvät edellytykset kehittää toimintaansa kaikilla pankkitoiminnan lohkoilla ja varautua tulevaan sääntelyn kiristymiseen. Yhdistyvä pankki voi hoitaa entistä paremmin säästöpankkien perustehtävää eli säästämisen edistämistä, arvioi Säästöpankkiliiton toimitusjohtaja Pasi Kämäri.  

Lisätiedot:
Längelmäen Säästöpankki, toimitusjohtaja Hannu Syvänen, p. 0400 548 508
Eräjärven Säästöpankki, toimitusjohtaja Samuli Laurila, p. 040 533 1501
Säästöpankkiliitto, toimitusjohtaja Pasi Kämäri, p. 0500 688 222.  

Säästöpankkiryhmään kuuluu 33 Säästöpankkia ja keskusjärjestö Säästöpankkiliitto. Omia konttoreita on noin 210, ja yhteistyön kautta asiakkailla on käytettävissään yhteensä yli 400 konttoria, 200 palvelu- ja maksuautomaattia ja kaikki Suomen käteisautomaatit. Säästöpankkien päämääränä on edistää säästämistä ja asiakkaiden taloudellista hyvinvointia. Palvelun perusperiaatteita ovat asiakasläheisyys ja paikallisuus. Tavoitteena on jatkuva, kannattava kasvu ja vakavaraisuuden pitäminen turvatulla tasolla. Vuonna 2011 liikevoittoa kertyi 65,4 miljoonaa euroa, vakavaraisuus oli 22,1 % ja asiakasmäärä 587 000. www.saastopankki.fi

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Lähettämällä kommentin suostut siihen, että henkilötietojasi käsitellään Mynewsdeskin tietosuojakäytännön mukaisesti.